keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Tuulivoimaa Ilmajoelle

 


Ilmajoen kunnassa valmistellaan Tuulivoimakaavaa, jolla luodaan edellytykset jopa 100 tuulivoimalalle. Ajatus tuulivoimakaavan tekemisestä syntyi kaavoitusosastolla Ilmajoen kahden ensimmäisen tuulivoimahankkeen aikana (Mansikkavuoren 2 tuulivoimalaa ja Santavuoren suurempi tuulipuisto, joka valmistuu 2016 vuoden aikana (http://www.epvtuulivoima.fi/hankkeet/ilmajoki/)). 



 Ilmajoen Mansikkavuoren tuulivoimalat. Kuva: Lea Hämäläinen
Tuulivoima -projektissa on monta vaihetta, joista kaavoitus on yksi aikaa vievä prosessi.  ”Kaavoitus on kunnan monopoli ja ajattelimme helpottaa erityisesti pienten tuulivoimalarakentajien tilannetta kaavoittamalla valmiiksi tuulivoimala-alueet. Tämä tuo tietysti helpotusta myös isompien tuulipuistojen rakentajille” kertoo Kaisa Sippola, Ilmajoen kaavoitusarkkitehti. Tuulivoimakaava toteutetaan vaihekaavana, jossa keskitytään yhteen asiaan eli tuulivoimaloiden sijoittamiseen. Tarkoituksena on ollut kartoittaa kaikki tuulivoimalle suotuisat paikat kunnan alueella. Vaihekaavassa on meneillään lähtötietojen keruuvaihe. Jos kaikki menee hyvin, tuulivoimakaava on valmis ensivuoden puolella.
Tuulivoimalan sijoitusta pohdittaessa täytyy tunnistaa sellaiset alueet, jotka sopivat tuulisuutensa puolesta tuulivoimatuotantoon. Kaavaa tehtäessä on käytetty hyväksi Suomen tuuliatlaksen tuulisuustietoja. Tutustu tästä. Suotuisten tuulisuusolosuhteiden lisäksi alueen olisi hyvä sijaita kohtuullisen matkan päässä jakeluverkosta. Täytyy myös ottaa huomioon rajoittavat tekijät, joita ovat mm. asumusten läheisyys, Natura- ja muut suojelualueet, liito-oravien ja lepakoiden elinalueet, sekä lentoliikenteen vaatimukset.

Positiivista palautetta

 

Koska tuulivoima herättää voimakkaitakin tunteita puolesta ja vastaan, on kunnassa suoritettu lainsäädännöstä riippumaton esikuuleminen. Ilmajoen kunnan sivuilla on ollut mahdollisuus käydä vastaamassa tuulivoimaan liittyvään kyselyyn. Kyselyssä mm. esiteltiin karttapohjalla tuulivoimalle suotuisaksi katsotut alueet. Vastaajat saivat erikseen valita hyväksi ja huonoksi katsomiaan alueita, sekä esittää kommentteja. ”Kyselystä tuli paljon positiivista palautetta. Tietysti joukossa oli myös ehdottoman kielteisiäkin mielipiteitä. Myös maanomistajia on kuultu ja sieltäkin on tullut lähinnä positiivista palautetta.” Kaisa Sippola kuvailee. Kaavasta ei ole myöskään käyty vilkasta keskustelua paikallisessa lehdessä. 


Ilmajoella on laajoja peltoalueita, joissa tuuliominaisuudet ovat suotuisat tuulivoimalle.
















 

Tuulivoimaa maakunta vaihekaavassa


Etelä-Pohjanmaan alueella on muutoinkin haluttu edistää tuulivoimaloiden sijoittamista. Etelä-Pohjanmaan liitto valmisteli maakunnalle vaihekaavaa, johon on sijoitettu kaikki suurille tuulipuistoalueille sopivat kohteet. Suuriksi tuulipuistoalueiksi on tässä laskettu sellaiset, joihin voidaan sijoittaa 10 tai enemmän tuulivoimalaa. Ilmajoelle sijoittuu 3 tällaista suurta tuulipuistoaluetta. Maakunnan vaihekaava on tällä hetkellä ympäristöministeriössä vahvistettavana.  Linkki Etelä-Pohjanmaan maakunta vaihekaavaan.

Tuulivoimainvestoinnit


Ilmajoella tuulivoimaa halutaan edistää mm. sen päästöttömyyden takia. Samalla lisätään Ilmajoen energiaomavaraisuutta ja tuodaan kunnalle investointeja. Muutamia kiinnostuneita yhteydenottoja on ollut, mutta tässä vaiheessa ei ole mitään sitovia sopimuksia olemassa. Lopullinen määrä kunnan alueelle tulevista voimaloista riippuu kaavoitettujen alueiden täyttymisestä. Tähän vaikuttavat tietysti halukkuus ja raha.  
Tuulivoimalat saavat valtion taholta kannustusta syöttötariffin muodossa. Syöttötariffi antaa tuulivoimalla tuotetulle sähkölle takuuhinnan. Syöttötariffi järjestelmässä on 2500 MW kiintiö. Tämän määrän täytyessä ei uusia kohteita oteta enää mukaan. Tällä hetkellä kiintiö on täynnä, joskin energiavirasto ottaa vielä uusia varaushakemuksia vastaan siltä varalta, että jo varattuja kiintiöitä ei täytetäkään. Vapautuva varaus siirtyy jonossa seuraavalle. Kun syöttötariffi on täynnä, investointi-innokkuus tuulivoimaloihin voi hetkeksi hiipua. Ilmajoella voi kuitenkin olla tuulivoimakaavansa johdosta etulyöntiasema uusien investoijien houkuttelemisessa, kun investoijille on osoittaa suoraan sopiva jo kaavoitettu alue. 

Tietoa energiaviraston sivuilta.





1 kommentti:

  1. Mielenkiintoisia projekteja. Itse asuin aikoinaan lähellä Ilmajokea. Onkohan kuinka vaikeaa löytää tekijöitä näihin? Varmasti aika tarkat saa olla turvallisuuskoulutukset ja muut, ja GWO ART training tehtynä kun näitä alkaa työstämään. http://www.meriturva.fi/fi/koulutus/tuulivoima-alan-turvallisuuskoulutukset

    VastaaPoista