perjantai 1. heinäkuuta 2016

Ideoista käytäntöön ja osaksi kunnan kestävän kehityksen toimintaa – Kuortaneen kunnan energian- ja materiaalinsäästöideakilpailun vastaukset toivat positiivisia näkymiä nykytilanteesta



Kuortaneen kunnan energiansäästötiimi aloitti toimintansa keväällä 2015. Energiansäästötiimi toteutti ensimmäisenä tehtävänään kestävän kehityksen nykytilakartoituksen kunnan henkilöstölle. Kyselynä toteutetun kartoituksen tuloksista kävi ilmi muun muassa, että useilla työyksiköillä ei ole käytössä tai suunnitteilla energian- ja materiaalinsäästön toimintamalleja.

Energiansäästötiimi teki ehdotuksen kunnan taloustyöryhmälle, että kunnan henkilöstölle järjestetään syksyllä 2015 leikkimielinen energian- ja materiaalinsäästöideakilpailu. Kilpailun ideana oli, että kilpailuvastauksia pohtiessa henkilöstö väistämättä miettii samalla omia jokapäiväisiä kulutuskohteitaan, joista voisi luopua. Kilpailu päättyi joulukuun 2015 lopussa. Kilpailun raatina toimivat Kuortaneen kunnan Energiansäästötiimi ja Kestävä. 

Energian- ja materiaalien säästäminen on mielikuvituksesta kiinni ja säästöjä syntyy myös euroissa!

Ideakilpailun vastaukset ja niiden monipuolisuus yllättivät energiansäästötiimin positiivisesti. Kilpailuun lähetetyt lähes 70 ideaa olivat kaikki erinomaisia ja olivat osoitus henkilöstön halusta tehdä säästöjä ja huomioida ympäristöasiat kunnan toiminnassa. Kilpailuvastauksia tuli neljästä työyksiköstä. 

Jukka Kotola ja Mika Yli-Petäys luovuttivat palkinnon voittajalle.

Voittajaksi valikoitui Kuortaneen toimintakeskus, jonka idealistalla oli erilaisia materiaalien uusiokäyttöä koskevia ehdotuksia. Kaikki kohdat oli myös testattu jo käytännön tasolla toimintakeskuksen toiminnassa. Toimintakeskus käyttää hyväksi myös kotien kierrätykseen menevää materiaalia, kuten pelti- ja lasipurkkeja, lämpökynttilöiden foliokuoria, karkkipapereita, sipsi- ja kahvipusseja, vanhoja kankaita, vanhoja VHS -kasetteja, kananmunakennoja, vanhoja liinavaatteita, farkkuja ja shampanjapullon korkkeja. Kierrätysmateriaaleista tuunaamalla saadaan myös toimintakeskuksen myymälään paljon erilaisia tuotteita. Tietenkin toimintakeskuksella kierrätetään omatkin jätteet kaikki maitopurkeista, käytetyistä tulostuspapereista ja ruoantähteistä lähtien. Toimintakeskuksella tarvittavat kukat ja marjatkin kasvatetaan itse. Valaistuksessakin on käytössä energiansäästölamput ja turhat valot sammutellaan aina. Voittajaksi toimintakeskus valikoitui, sillä energiansäästö-, materiaalitehokkuus ja materiaalienkierrätys ovat toimintaan niin syvälle juurtuneita. Monet ideoista olivat myös sellaisia, että niitä voisi hyvin ottaa käyttöön myös muissa kunnan toimipisteissä. Energiansäästötiimi toivoo paljon asiakkaita toimintakeskukselle myös jatkossa!
Energiansäästötiimin raadin valitessa voittajaa, kaikki osallistuneet saivat ääniä. Niinpä Energiansäätötiimi päätti palkita kunniakirjoin myös Keskuskeittiön, Kotirannan ja Päiväkoti Kuperkeikan. 

Keskuskeittiöltä ehdotettiin muun muassa, että kahvi voitaisiin säilyttää termarissa, sillä kahvia saattaa olla pienikin määrä isossa keittimessä. Myös ruoankuljetusautojen tyhjäkäyntiin kiinnitetään keittiöillä huomiota. Keskuskeittiöllä ehdotettiin myös, että sähköhuoltomiehen palvelut pyrittäisiin ottamaan omasta kunnasta. Näin säästyisi matkoista syntyvät kustannukset ja samalla vähennettäisiin huollon hiilijalanjälkeä.

Päiväkoti kuperkeikan ideat liittyivät luonnonmateriaalien hyödyntämiseen askarteluissa. Askarteluissa oli käytetty mm. käpyjä ja kiviä ja tehty siilejä maahan pudonneista lehdistä. 


 


Kuvat ovat Päiväkoti Kuperkeikan taidetta.


Kotirannan ehdotukset liittyivät pääosin energiankulutuksen vähentämiseen. Liiketunnistimilla toimivat valot ovat yleensä energiatehokkaampia, sillä ne sammuvatkin joskus. Mitä vähemmän aikaa liiketunnistinvalot palavat yöaikaan, sen parempi. Kotirannan ideat olivat yksityiskohtaisia ja tarkoin pohdittuja. Ideoita olivat esimerkiksi aurinkokennolla toimivien liiketunnistinvalojen hankinta ja ulkovalojen käynnissäoloaikojen optimointi turvallisuustekijät huomioiden. Kunnan toimistojen osalta muistuteltiin valojen ja koneiden, kuten tulostinten sammuttamisesta yöajoiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti