tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kirkko näyttää esimerkkiä luomakunnan varjelemisessa



Ympäristödiplomi on Suomen evankelisluterilaisen kirkon oma ympäristöjärjestelmä - seurakuntia varten kehitetty väline, jolla kirkko näyttää esimerkkiä luomakunnan varjelemisessa. Diplomi myönnetään neljäksi vuodeksi kerrallaan.

Ympäristöohjelman laatiminen ja diplomin hakeminen on seurakunnille vapaaehtoista. Ympäristödiplomin on saanut yli 100 evankelisluterilaista seurakuntaa. Etelä-Pohjanmaan seurakunnista tähän joukkoon kuuluu Seinäjoen seurakunta, jossa ympäristödiplomi on ollut vuodesta 2008.


Ympäristödiplomi koskettaa jokaista

Puistopäällikkö Esko Karttunen on tyytyväinen. Syvä-
keräyssäiliöiden käyttöönotto vähensi hautaustoimen
jätekuluja kolmanneksella. Metallikin kerätään kierrätykseen.
Ympäristöjärjestelmä kattaa seurakunnan kaikki toimintaprosessit ja työmuodot. – Ympäristöohjelma määrittää toiminnan suunnan ja nykytilanne todetaan ympäristökatselmuksella, puistopäällikkö Esko Karttunen toteaa. Järjestelmä kattaa kaiken seurakunnan toiminnan, puistotoimesta keittiöön ja rippikouluun. Ympäristöjärjestelmän vaikutukset ovat nähtävissä niin pienissä kuin suurissa asioissa.

Seurakunnan omistamien kiinteistöjen energiankulutusta on seurattu vuodesta 2000 lähtien. – Kun sähkön- ja lämmönkulutusta kiinteistössä seurataan viikoittain ja jopa päivittäin, paikat saadaan pidettyä kunnossa ja kustannukset kurissa. Näin ainakin kiinteistöpäällikkömme usein muistuttaa, Karttunen naurahtaa.

Saneerausvaiheissa lämmitysjärjestelmiä vaihdetaan kotimaisiin, uusiutuviin energiamuotoihin. Esimerkiksi Lankarin leirikeskus ja Ylistaron seurakuntatalo lämpiävät maalämmöllä. Energiankulutusta pyritään vähentämään kaikissa toimissa.

- Vesipisteiden virtaukset pidetään kohtuullisina, jätettä vähennetään systemaattisesti, kasvi-istutuksissa suositaan monivuotisia kasveja ja esimerkiksi askarteluja tehdään mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleista, Karttunen listaa joitakin ympäristöä säästäviä toimia.
Seurakunnan keittiö on liittynyt Reilun kaupan jäseneksi. Keittiön tarvitsemat raaka-aineet pyritään hankkimaan mahdollisimman läheltä. – Hankimme Kirkonkranniin kaksi Jopoa ja työntekijöitä kannustetaankin kulkemaan työhön liittyvät matkat omatoimisesti liikkuen.

Ympäristödiplomi on pitkällä tähtäimellä myös taloudellisia säätöjä tuova toimintatapa. Uudet työntekijät perehdytetään ympäristöjärjestelmään ja toimintakertomuksessa kerrotaan, mitä vuoden aikana on saatu aikaan.

Hyvällä työvälineellä on pitkä elinkaari

Ilmajokelainen perheyritys, Hautala Service Oy on seurakunnalle tärkeä yhteistyökumppani ympäristötavoitteiden saavuttamisessa.

Toimitamme mm. PELLEC-trimmereitä, -pensasleikkureita ja lehtipuhaltimia seurakuntien ja kuntien käyttöön. – Kun äänitaso on kohtuullinen, eikä polttoaineen käryä ole, käyttömukavuus kasvaa, Jarkko Hautala toteaa.

Karttusen mukaan siirtyminen akkukäyttöisiin työvälineisiin on näkynyt mm. laitteiden pidentyneenä huoltovälinä. Keskimääräistä isompi hankintakustannus kompensoituu polttoainesäästöinä jo ensimmäisen käyttövuoden aikana.

Hautala Service Oy:n henkilökunnan kiinnostus ympäristöystävällisyyteen sai kipinän laadunhallintaprojektin seurauksena. Jarkko Hautala toivoisi näkevänsä ympäristöystävällisyyteen liittyviä kriteereitä julkisissa hankinnoissa kautta linjan.

Kun on ympäristöjärjestelmä käytössä, on helppo osoittaa asiakkaille, että meillä asiat hoidetaan hyvin, Hautala päättää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti