keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Iin kunta esimerkkinä energiatehokkuuden saralta


Iin kunnassa edistetään energiatehokkuutta ja uusiutuvan energian käyttöä 

Kestävät -hanke järjesti 24.5.2018 Alajokisalissa Lapualla ”Säästöjä energiatehokkuudella” -tilaisuuden. Puhujaksi oli kutsuttu Iin kunnasta rakennuttajainsinööri Jukka Härkin.  Hän esitteli Iin kunnan toimia energiatehokuuden parantamiseksi ja merkittävien säästöjen saavuttamiseksi. Jukka Härkin esitys keskittyi 2010 vuoden jälkeen tehtyihin poliittisiin päätöksiin ja toteutettuihin toimenpiteisiin. Tämä artikkeli on kooste hänen esityksestä.
Iin kunnasta pyydettiin puhuja tilaisuuteen, sillä kunta on asukasluvulta lähellä Kestävät -kuntien kokoa ja on 2012-2016 vuoden toimillaan onnistunut puolittamaan hiilidioksidipäästönsä nousten Suomen parhaaksi hiilidioksidipäästöjen vähentäjäksi.

Iin kunta
Iin on noin 10 000 asukkaan kunta, joka sijaitsee 35 kilometriä Oulusta pohjoiseen. Kunnan etuja ovat muun muassa kasvava asukas määrä [1], sekä kunnan 100 % omistama Iin energia Oy, joka vastaa sähkönsiirrosta ja myy sähköä kunnan alueella [2]. Molemmat tekijät ovat lisänneet Iin kunnan mahdollisuuksia tehdä energiatehokkuuteen ja päästövähennyksiin tähtääviä investointeja. Oma sähköyhtiö tuottaa kunnalle palveluja kohtuuhinnalla (esim.  uudet sähköliittymät) ja toimittaa sähkön vakiohinnalle.
Kolmantena erityispiirteenä on kunnan alueen energiaomavaraisuus sähkön tuotannon suhteen. Kunnan alueella tuotetaan vesi- ja tuulisähköä. Vuonna 2016 sähköä kulutettiin Iissä noin 80 GWh verran. Tuulisähköä tuotettiin noin 375 GWh ja vesisähköä noin 420 GWh. 

Asetetut tavoitteet
Motivoivina ajatuksina Iin kunnan päätöksissä vähentää päästöjä, kehittää uusiutuvan energian käyttöä ja energiatehokkuutta on seuraavanlaisia ajatuksia.
·         Kunta tai kaupunki voi muodostaa markkinan.
·         Energiakäänne on mahdollista tehdä paikallisesti.
·         Energia ja kiertotalous voivat olla näkyvä osa kasvua ja työllisyyttä, kun ennen energia on nähty lähinnä kustannuksena.
·         Talous, työllisyys, energia, ilmasto, innovaatiot ja tieto muodostavat yhden kokonaisuuden.
Ii on asettanut itselleen tavoitteet uusiutuvan lähienergian käytön lisäämiseen, energiatehokkuuden parantamiseksi, kiertotalouden tehostamiseksi ja ekologisuuden huomioimiseksi kunnan omissa toimissa sekä iiläisissä yrityksissä ja kotitalouksissa. Lähienergian käytöllä saadaan tulot paikallisille maan- ja metsänomistajille, sekä yrityksille. Samalla synnytetään uusia yrityksiä, työpaikkoja ja saadaan uusia asukkaita.
Esimerkkinä tästä on kunnan alueella toimivat tuulivoimalat. Iissä on Suomen suurin tuulivoimapoistokeskittymä (51 turbiinia, 122 MW), josta saadaan hyötynä maanvuokra, kiinteistövero sekä rakentamisen, huollon ja ylläpidon työllistävä vaikutus. Kiinteistöverojen lisäys on ollut vuodessa n. 350 000 euroa [3]. Iihin on syntynyt tuulivoimaloiden huoltoyhtiö. 

Omat tavoitteet numeerisiksi verkostojen ja sopimusten kautta
Asetetut tavoitteet on otettu tosissaan Iin kunnassa. 2011 saatiin edellä kuvatuille ajatuksille poliittinen hyväksyntä, josta lähdettiin ripeässä tahdissa ottamaan askeleita eteenpäin. Kunta on liittynyt monenlaisiin verkostoihin, joiden kautta tulevat erilaiset sitoumukset ja numeeriset tavoitteet.
Ii liittyi Kuntien energiatehokkuussopimukseen (KETS) vuonna 2012. Silloin oli menossa sopimuskausi 2008-2016.  Tuolla kaudella Ii ylitti tavoitteensa saavuttaen 194 % energiasäästön tavoitteeseen verrattuna.  Uudella sopimuskaudella Ii seuraa energiankulutustaan vuosien 2014-2025 ajan. Tälle kaudelle on asetettu kokonaissäästötavoitteeksi 2 373 MWh (-10,5 %).
Vuonna 2012 Ii liittyi HINKU-foorumiin HINKU-kunnaksi. HINKU-kuntien tavoitteena on 80 % päästövähennys vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Iissä tämä vastaava tavoite on asetettu jo vuodelle 2020. Tällä hetkellä Ii onkin Suomen paras hiilidioksidipäästöjen vähentäjä.
Vuonna 2015 Ii päätti aloittaa ympäristöohjelman laatimiseen. Perustettu työryhmä kokoontui säännöllisesti vuosina 2015-2016, kutsuen tarvittaessa teema kohtaisia asiantuntijoita paikalle. Työn tulokset päätettiin kuvata Sitran tiekarttamallilla. Tiekartassa kuvataan osa-alueeseen liitettävät lähiajan toimenpiteet ja tavoitteet vuodelle 2050. Osa-alueet ovat energian tuotanto ja kulutus, liikkuminen ja yhdyskuntarakenne, kulutus ja materiaalikierrot, ruuantuotanto ja kulutus, sekä vedenkäyttö ja luonnonvedet.  Luotu tiekartta toimii tärkeänä työkaluna osa-alueiden kehittämisessä.  
Vuonna 2016 Ii hyväksyttiin FISU-verkostoon (Finnish Sustanable Communities), eli Suomen kestävä kehityksen kunnat – verkosto, joka tavoittelee hiilineutraaliutta, jätteettömyyttä ja globaalisti kestävää kulutusta vuoteen 2050 mennessä.
Vuonna 2017 Ii valittiin CIRCWASTE -edelläkävijä kuntien joukkoon. 

Toteutetut toimenpiteet ja saavutettu säästö
Pelkästään verkostoihin liittymiseen ei olla jääty Iissä. Paljon toimenpiteitä on toteutettu käytännössä.
Vuosina 2012-2016 investointiin energiatehokkuuteen ja päästövähennyksiin johtaviin toimenpiteisiin n. 1,9 M€ edestä. Tällä rahalla saavutettiin energiavähennyksenä 7 255 MWh vuodesta 2010, CO2-päästövähennyksenä 49 500 t kgCO2/vuosi ja rahallisena säästönä 766 000 €/vuosi.
Käytännön esimerkkinä on öljyn kulutuksen vähentyminen kunnan omistamissa kiinteistöissä. Vuonna 2010 kunnan kiinteistöissä kului 367 492 litraa öljyä. Vuonna 2017 öljyn kulutus oli enää 8 887 litraa vuodessa ja saman vuoden lokakuussa öljyn kulutus oli 0 litraa vuodessa. 2018 vuoden maaliskuussa tapahtui osakuntaliitos, jonka seurauksena kunnan omistukseen siirtyi öljylämmitteinen koulukiinteistö. Tämä nosti öljyn kulutuksen n. 23 000 litraan vuodessa. Kiinteistölle on jo suunnitelmissa investoinnit, joilla öljy korvataan muulla lämmitysmuodolla. Öljylämmitystä on korvattu kohteesta riippuen maalämmöllä, hakkeella tai muualla uusiutuvan energian vaihtoehdolla. 

Lapset ja nuoret
Lapset ja nuoret on otettu kunnassa mukaan toteuttamaan energian säästöä. Kaikissa kunnan kouluissa ja päiväkodeissa toteutetaan 50/50 -ohjelmaa, jossa vähennetään energiakulutusta veden, sähkön ja lämmön osalta. Kunta maksaa kouluille 50 % heidän toimilla saavutetuista energiakustannussäästöistä palkintona. Esimerkiksi vuonna 2016 ohjelman saavuttama rahallinen säästö oli 16 833 €.

Uuden kokeilu, aurinkosähkö ja sähköautot ja uuden pilotointi
Uuden kokeilulle ollaan avoimia Iissä. Ajatuksena on, että pilotoinnilla, mittaamalla, skaalaamalla ja käyttöönotolla oppii uusia asioita ja tieto jää itselle. Tietysti uuden hankkeen arvioinnissa huomioidaan myös taloudellisia tekijöitä.
Iissä on innostuttu aurinkosähköstä.  Aurinkovoimaloita asennetaan kuntien kiinteistöjen katoille. Asennettu huipputehokapasiteetti on 254,4 kWp, jolla saadaan 206,5 MWh vuodessa sähköä.  
Kunta on liisannut 5 sähkökäyttöistä henkilöautoa ja yhden pakettiauton, joita kunnan työntekijöiden tulee ensisijaisesti käyttää työajoissa. Autojen lataamista varten kunnasta löytyy 8 julkista latausasemaa (32 A) ja 2 julkista pikalatauspistettä (125 A), joissa latausaika 80 % :iin kestää 15-20 minuuttia. Autojen käytettävyys on samaa luokkaa kuin normiautolla, joskin etukäteissuunnittelua ajoihin ja latausaikoihin vaaditaan ja talvella autontoiminta säde on lyhyempi kuin kesällä. Autojen kuluttama sähkö on tuotettu tuulivoimalla ja aurinkosähköllä. 

Yhteenveto
Iin esimerkki osoittaa, että pienessäkin kunnassa on mahdollista saavuttaa merkittäviäkin säästöjä, kun asetetaan tavoitteet, joita lähdetään systemaattisesti ja pitkäjänteisesti tavoittelemaan. Onnistuminen vaatii sujuvaa yhteistyötä kunnan viranomaisten ja -luottamushenkilöiden välillä. Yhteisen sävelen löytäminen Iissä on vaatinut sitkeää työtä.
Käy tutustumassa Iin saavutuksiin kunnan verkkosivuilla http://ii.fi/uusiutuva_energia.




Lähteet:
[1] Tilastokeskus, Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala-aluettain 1980-2017. http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_011.px/table/tableViewLayout2/?rxid=3d3f57fd-e3e3-446b-89e0-f3c51e61629c [Heattu 28.5.2018]
[2] Iin Energia Oy, https://iinenergia.fi/  [Haettu 31.5.2018]
[3] Tuulivoimaa – Iissä sitä on. Iin kunnan nettisivut. http://ii.fi/uusiutuvaa_energiaa/tuulivoima [Heattu 4.6.2018]


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti