perjantai 31. toukokuuta 2013

Tarkkuudella pienempään ruokahävikkiin



Söithän sinäkin lautasesi tyhjäksi aterialla? Ruokaa ostetaan kotonakin vain tarvittava määrä ja käytetään se kaikki. Eikös niin? 

Kurikassa on ryhdytty tuumasta toimeen ruoan suhteen. Tämän seurauksena ruoan laatu on parantunut ja ruokahävikki vähentynyt.

Kurikan kaupungin palvelupäällikkö Maarit Berghäll luennoi asiasta Seinäjoen seudun ilmastostrategia -hankkeen loppuseminaarissa helmikuussa: - Kokonaisuudessaan ruokahävikkimäärä Suomessa on vuositasolla arviolta noin 335 – 460 miljoonaa kiloa, eli 62 – 86 kg henkilöä kohden.


- Ruokahävikki on kyettävä ensin tunnistamaan ja mittaamaan, ennen kuin sen torjumiseksi voidaan löytää keinoja, Berghäll toteaa. Kun hävikit löydetään ja asia korjataan, voidaan säästää vuosittain tuhansia euroja veronmaksajien rahaa jo yhdessä kunnassa.


Myös syömätön ruoka maksaa. Kustannuksia syömättömästä ruoasta tulee muistakin kuin valmistavan keittiön kustannuksista. Jätemäärän vähentyessä ylimääräiset jätteiden kuljetukset poistuvat ja jätteenkäsittelykulut pienenevät. 

Berghäll luettelee syömättömästä ruoasta johtuvia kustannuksia: - Siihen sitoutuu työtä, aikaa, henkilöstökustannuksia, raaka-aineita ostokustannuksina ja luonnonvaroina, energiaa, vettä ja jätehuoltokustannuksia. Voidaankin todeta, että roskiin mennyt ruoka maksaa vielä jätteenäkin noin 2 euroa kilolta.


Kurikassa on luovuttu pääsääntöisesti einesten käytöstä ja vaihdettu omavalmisteisiin tuotteisiin. - Sen seurauksena esimerkiksi jauhelihaperunasoselaatikon ravintosisältö ja maku paranivat, vuokaroskat jäivät pois ja annoshinta pieneni hieman alle eurolla. Vuositasolla säästöjä syntyy tämän ruoan osalta terveysseuraamusten lisäksi yli 12 000 euroa. Ruoka käy kaupaksi paremmin, kun se on maukasta, Berghäll toteaa.


Kurikassa lautashävikki on pienentynyt reilusti. Pelkästään tammi-maaliskuun aikana elintarvikekustannukset ovat laskeneet edellisvuoteen nähden 25%. Myös muu hävikki, erityisesti tarjoiluhävikki on pienentynyt. 
Kypsennys- ja valmistushävikkiä on onnistuttu vähentämään tuotekehityksen avulla.


Kun ruoka on hyvää ja terveellistä, on mielikin virkeämpi. Vähentämällä ruokahävikkiä ja eineksiä, myös ympäristö kiittää. 

Teksti: Johanna Hanhila
Kuva: Johannes Jansson/norden.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti