torstai 23. marraskuuta 2017

Perinteikäs Kestävä-ilmastomatka järjestettiin 4.-5.10.2017 Tampereelle ja Porvooseen.



Matka alkoi keskiviikkoaamulla bussin kääntäessä nokan kohti Tamperetta. Ryhmän ensimmäisenä matkakohteena oli Tampereen Pohjolankadulla sijaitseva monipuolisen energiatehokkuusremontin läpikäynyt kerrostalokiinteistö. Sitä esitteli ryhmälle Kiinteistön taloyhtiön puheenjohtaja Pertti Vesterinen. Kohde oli monin puolin vakuuttava esimerkki ja siitä oli varmasti hyötyä kuntien kiinteistöinvestointien näkökulmasta. Kiinteistössä oli tehty mm. ilmanvaihtoremontti ja ikkunaremontti. Kiinteistöllä otettiin lämpö talteen mm. jätevedestä ja kiinteistön lämmitysmuotona oli kaukolämmön lisäksi maalämpö. Myös aurinkolämpöä hyödynnetään. Säästöt kiinteistöllä tehtyjen investointien kautta olivat vuodessa n. 100 MWh.

Ensimmäisen päivän toisena kohteena oli Nesteen Porvoon jalostamo. Aiheena jalostamokäynnillä olivat uusiutuvat polttoaineet. Niitä ja yrityksen kestävän kehityksen arvoja olivat esittelemässä yrityksen viestintäpäällikkö sekä tuotekehityspäällikkö. Siellä kuultiin mm. uusiutuvasta NesteMY –dieselistä, jota kuulijat toivoivat saavansa tulevaisuudessa myös Etelä-Pohjanmaalle.Nesteen laskelmien mukaan se on vähempipäästöistä kuin esim. sähköautoilu. NesteMY-dieseliä voidaan käyttää normaaleissa dieselmoottoreissa.








Seuraavan päivän agendalla oli Porvoon kaupungin vierailu. Porvoon apulaiskaupunginjohtaja toivotti joukon lämpimästi tervetulleeksi kaupungin vieraiksi. Vierailijat pääsivät tutustumaan Skaftkärrin energiatehokkaalle asuinalueelle ja uudelle puutaloalueelle. Myös kaupungin 
kehitysyhtiö Posintra esittäytyi ja kertoi kestävän kehityksen hankkeistaan. Porvoosta saatiin hyviä esimerkkejä ja toteutusideoita myös Kestävä –kuntiin. Matkailu avartaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti